Huh onpas mennyt luvattoman paljon aikaa sitten viime kirjoituksen. Ei oo menny kaikki ihan niinkuin pitäisi, ja tavallaan taas on. Olen tajunnut olevani ihan viimisen päälle loppu, en niin loppu että ei enää mitään jaksaisi, mutta siinä rajoilla. Mietitään viime viikkoa kun 3 kertaa aamulla työmatkalla bussissa istuessani tunsin miten paniikkikohtaus alkaa, ajatuksissani vain "ei nyt, ei nyt, ei nyt, mene pois, ei enää tätä, ei enää tätä" ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen ne ylättivät olemassa olollaan. olin jo unohtanut miltä tuntuu kammota kuolemaa ja oksentamista bussissa, vaikka kumpikaan ei ole koskaan ollut kohtauksen lopputulos.
Ruokailu on ollut sinänsä ihan ok ja itsestä muuten huolen pitäminen. Tukkaa on laitettu, vaatteita mietitty entiseen malliin, mutta muiden ihmisten aatteita on pohdiskeltu senkin edestä. Oonko nyt pätevä, vaikka tiedän että oon. Oonko mä nyt riittävän hyvä, todellakin! Usein parempi kuin esim. kollagat. Mutta millä se saadaan pysyväksi olotilaksi? Onko sellainen mahdollista, ja riitänkö sittenkään?
Plussaa on silti ollut viime viikoissa aivan valtavasti, olen vihdoin, vihdoin, vihdoin valmistunut korkeakoulutettu!!!!! Vain puoli vuotta myöhässä vaikka olen viimeiset kaksi vuotta tehnyt normi amkin kanssa täysipäiväisesti duunia ja opparia korjailtiin aamuöisin. Nyt se on kaikki ohi. WOU. Mä luulin ettei tää koskaan lopu, mutta näin se vaan kävi että parin set backin kautta tavoite saavutettu, joten kokonaisuudessaan koen että tästä on tullu hieno vuosi. Olen valmistunut, ja elämäni ensimmäisessä esimies-asemassa ensimmäisellä urallani. Ensimmäisellä urallani siksi että olen päättänyt seuraavan vuoden sisään hankkia itselleni oman alan duunin.
Se intohimo, joka mulla on ollut musa ja media alaa kohtaan on hetkellisesti ollut piilossa ja unessa. Nyt kun koulu on hoidettu on aika katsoa eteenpäin niihin hommiin joitan mä ihan oikeasti haluan tehdä ja joihin haluan päästä viimeistään ennen kuin 30 tulee täyteen. Tiedän että lahjoja ja ammattitaitoa löytyy, mutta kanavat vielä puuttuu. Ne hankitaan. Ja pian. piste.
Alkoholiin olen koskenut, mutten juonut itseäni humalaan. Ruokaa olen vähätellyt, mutta silti syönyt. Omaa itseäni vähätellyt, mutta silti näyttänyt närhen munat jokaiselle aliarvioivalle ihmiselle. Mä oon se mitä oon, pystyn siihen mitä tahdon jos niin päätän, eikä mua voi kukaan enää pysäyttää tässä menossa. Takapakkeja tulee, mutta tulkoon mä voitan ne. Mä voitan sen että en usko aina itseeni tai aammattitaitooni, mä voitan sen että bussissa ahdistaa niin monesti ja mä voitan sen että aamuherätykset on maailman kamalimpia. Kahvit pannuun ja täysillä eteenpäin kohti uutta päivää!
Usko ittees, kykyihis ja kaikkeen siihen mitä oot just nyt, se vie sua eteenpäin; aina.
Mä vannon.
tuitelis tui! Uutta viikoa kohti. Paremmalla fiiliksellä ja tähtäimessä yks paniikki vähemmän bussissa ainakin ja yks putkeen hoidettu perjantairyysis duunissa. Hell yeah!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti